17.3.24

Blogi auki!

 


Tämä blogi syntyi hetken mielijohteesta. Olen lukenut vuosien aikana monia säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä blogeja ja ne ovat suorastaan vangitsevia. On ollut todella motivoivaa lukea ihmisten tarinoita, kun he ovat laittaneet talousasiansa parempaan kuntoon. Miksi en siis minäkin? Voisiko tämä blogi olla mahdollisesti tulevaisuudessa jollekin motivaatio laittaa omat talousasiat kuntoon? 

Itselläni on ollut taloudenhoidon kanssa haasteita. Asuntovelallisena ja perheellisenä rahan säästäminen on välillä ollut vaikeaa. Lisäksi luottokortti ja muut lyhyet velat ovat tulleet tutuiksi. Vasta viime vuosina herännyt kunnolla säästämisen ja sijoittamisen maailmaan. Myöhäisherännäisyys johtuu siitä, ettei lapsuuden kotona, lähiperheessä tai oikeastaan missään kukaan ole ikinä kertonut sijoittamisesta. Tämän takia se on tuntunut vain "varakkaiden harrastukselta" kasvattaa varallisuutta ja ylipäätänsä todella hankalalta, suoraan sanottuna möröltä. Tämän takia kutsunkin itseäni Talousamatööriksi, koska talous- ja sijoitusasioissa olen todella noviisi.  

Mutta onneksi asioiden kulkua voi muuttaa jopa vanhemmalla iällä. Olen laittanut raha-asioita parempaan kuntoon jo muutaman vuoden ajan ja työuraa on jäljellä vielä parinkymmentä vuotta. Olen koittanut opetella säästämisestä ja sijoittamisesta eri kirjoista, blogeista, podcasteista ja oikeastaan ihan mistä vaan. Pyrin lukemaan lehdistä nykyään myös talousuutisia. Olen huomannut että kun kiinnostus oman talouden kunnossapitämiseen kasvaa, myös mielenkiinto Suomen tai muun maailman (talous)uutisiin nousee Uskon että saan vielä oman vaurastumiseni hyvään vauhtiin ennen eläkeikää ja täten toivottavasti hieman vauraammat eläkepäivät. Toivottavasti tämä blogi toimii siinä hyvänä apurina.

Tulen tässä blogissa myöhemmin avaamaan taloustilanteeni historiaa sekä nykypäivää. Mitään selkeitä numerollisia tavoitteita en ole itselleni asettanut, mutta uskoisin että jossain kohtaa jotain säästötavoitteita vuositasolla uskallan julkisesti laittaa. Tähtäimeni ei ole taloudellinen riippumattomuus, puolen miljoonan tai miljoonan sijoitusomaisuus. Jos joku edellämainituista sattuisi jollain ihmeen kaupalla toteutumaan, se olisi toki hienoa, mutta se ei ole minun päätavoite. Rutkasti taloudellista turvaa eläkepäiville voisi sopia sloganiksi paremmin. 

Tervetuloa mukaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti