28.12.25

Tavoiteseuranta päivitetty

Sijoittajana itselläni ei ole mitään konkreettisia tavoitteita. Säästäminen ja sijoittaminen on lähtenyt liikkeelle oman taloustilanteen parantamisen kautta, hakemalla taloudellista vakautta sekä henkistä hyvinvointia. Viime vuosina omat ajatukset ovat sijoittamisen osalta hieman muuttuneet, mutta peruspalikat ovat pysyneet silti samana. 

Rahastot

Säästän kuukausittain palkkapäivänä noin 300 euroa. Tätä summaa olisi tarkoitus nyt päivittää ylöspäin. En ole vielä päättänyt onko se 350 euroa, 400 euroa vai enemmän, mutta jokin korotus tähän tulee. Samalla tulee katsottua Nordnetin rahstosalkun painotukset uusiksi. 

Lisäksi säästän mikrosäästämisellä pankkini maailmarahastoon. Joka ostoksesta menee pari euroa sivuun ja kerran viikossa viivan yli jäävä osuus siirtyy tuohon rahastoon. Nyt tavoite on yhdessä eurossa joten tuonne menee viikkotasolla 10-20 euroa. Tämän rahaston tarkoitus on kerätä rahaa esimerkiksi autonvaihtoa, tai jotain muuta isompaa menoerää varten. 

Uutena ole avannut korkorahaston, mutta en ole vielä ihan hirveästi sinne rahaa laittanut. Seurailen hieman pienellä summalla sen elämää. 

Eläkevakuutus

Tästä olen jo useasti kertonut. Eli joskus kauan sitten minulle pakkomyytiin tällainen, johon olen sitten 30 euroa kuukaudessa siirtänyt. Eroon siitä ei pääse ja olen lopettanut vuosi sitten lisärahan laittamisen. Samassa yhteydessä tämän painotus on muutettu niin, että valtaosa on sijoitettu jenkkeihin, osa Eurooppaan ja 10% kehittyville markkinoille. Tuotto taitaa olla noin 30% luokkaa tällä hetkellä. 

Suorat osakkeet

Tarkoitus pitää todella pienenä osana salkkuani, maksimissaan 5-10% osuus kokonaisuudesta. Tällä hetkellä tuon osuus taitaa olla jotain 5% luokkaa. Ostelen lähinnä pikkusummilla suomalaisia osinko-osakkeita, koska tämä onnistuu pankissani 1% kuluilla. 

Tavoitteena on oppia ja tutustua suoriin osakkeisiin ja mahdollisesti saada siinä sivussa pientä lisärahaa osingoista. Jos joskus voisi vaikka vuosittaisen lomamatkan maksaa osingoilla tai jotain muuta pientä. 

Puskurit + muut käteisvarat

En tällä hetkellä hirveän aktiivisesti siirrä käteistä syrjään, mutta ajatuksena olisi ehkä hieman kasvattaa käteisen määrää mahdollisten tulevien isompien hankintojen myötä. 

Tavoiteseuranta

Alunperinhän itselläni ei mitään suoria tavoitteita ole eikä varsinaisesti ole vieläkään. Mutta kesken tätä vuotta keksin asettaa tuollaisen pitkän aikavälin tavoiteseurannan, jota seurailen vuositasolla. Vuositavoitteet tuossa seurannassa on ihan hatusta vedetty, eikä niissä rehellisesti sanottuna ole mitään logiikkaa. Sen huomasi jo nyt tänä vuonna, kun tavoite täyttyi 12 000 euron kasvun myötä, joka on siis tuplasti enemmän kuin vuosi sitten. Vaikea nähdä, ettenkö pystyisi vuonna 2031 samaan kasaan 15 000 euron kasvua. Täytynee siis ottaa vielä nuo luvut uudelleenkäsittelyyn jossain kohtaa. 

Tavoite tälle vuodelle oli siis 40 000 euron sijoitusvarat (omat sijoitukset, eläkevakuutus, työantajan rahasto + käteinen) ja tuo tavoite ylittyi noin 400 eurolla. Omaa asuntoa eikä toiseen asuntoon sijoittamaani rahaa ole tässä mukana. Mutta pitäisikö jättää eläkevakuutus ja työnantajan rahasto pois näistä laskelmista kokonaan, ja mennä vain täysin omilla likvideillä sijoituksilla + käteisellä, mitä mieltä olet? Miten itse lasket oman varallisuutesi? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti