13.10.26

Pientä päivitystä

Kesä tuli ja meni, syksykin tekee vahvasti tuloaan. Rahanmenoa on ollut kesällä enemmän kuin tarpeeksi erinäköisten syiden takia. Tämän takia tuli uusi tilanne esiin, sillä pistin kuukausisäästöt tauolle kolmen kuukauden ajaksi. Paussi sijoittamisessa aiheutti mielenkiintoisen tunteen, sillä tuli fiilis että en saa mitään vastinetta rahoilleni ja jään nyt tavoitteistani pahasti jälkeen. Totuus ei ehkä ollut ihan noin suoraviivainen vaan kyse oli enemmän omien aivojen vääristymästä. 

Muuttuneet elämäntilanteet olivat yksi syys pienelle paussille. Kyse ei ollut mistään dramaattisesta, kuten moni voisi olettaa, vaan ihan normaalista jälkikasvun elämänvaiheista eli opiskeluiden aloittamisesta eri paikkakunnilla. Pakkohan sitä lapsia on auttaa, vaikka tietenkin yrittävät selvitä myös osittain omillaan. 

Olen lisäksi tässäkin blogissa avautunut autotilanteesta. En ollut täysin tyytyväinen kulkupeliini ja lisäksi olin sopinut aivan järjettömän loppuerän sille autorahoitukselle (7 000 euroa). Nyt päivitin autoa tuoreempaan ja meinasin ottaa koko auton ilman loppuerää. Mutta koska autorahoituksen korko oli vain 2,9%, päätin että jätän sinne pienemmän loppuerän (4000 euroa) ja laitan saman rahan kasvamaan rahastoihin. Olisin siis voinut tuon summan hoitaa heti pois, mutta nyt laskin että tämä on fiksumpaa. Kuukausierän halusin pitää samanlaisena mitä se oli tähänkin asti. Eihän tämä nyt vieläkään täysin optimi tilanne ole, mutta huomaan että omanlainen "stressi" tai mietintä autokysymyksessä hävisi päästäni, se kai lienee se pääasia. 

Tosiaan laitoin Nordnetin kuukausisäästöt säppiin kolmeksi kuukadeksi. Olen säästänyt tämän vuoden ETF:iin 400 euroa kuukadessa, joten 1200 euroa jä laittamatta lisärahaa. Tämän kanssa painin, koska pelkäsin että jään pahasti jälkeen suunnitelmissa ja myös sitä, että nyt on helpompi myös jatkossa laittaa sijoitukset paussille. 

Ehkäpä totuus tuosta jälkeen jäännistä on turhaa sillä Nordnetin salkkuni kasvoi tuolla aikavälillä 4,59%. No nyt kun on palkkapäivä niin palaan takaisin normaaliin päiväjärjestykseen eli tuo summa siirtyy taas Nordnetiin. Nyt kun suurimmat menoerät rupeavat olemaan muutenkin takanapäin, katson tilanteen ja siirrän todennäköisesti myös jotain muuta rahaa isomman läjän Nordnetiin. 

Sähkösopparit taas jännittää. Helppo näin jälkikäteen taas sanoa että olisi pitänyt keväällä tarttua määräaikaisiin soppareihin, mutta turha murehtia. Nyt katson ensin Black Friday-tarjoukset ja sitten mahdolliset oman sähköyhtiön kiinnitysmahdollisuudet. Viime tammikuussa maksoin noin 14 c/kwh sähköstä, joten siinä on kyllä oma kipuraja hintakiinnityksille. Mutta tämä jää nyt nähtäväksi miten tuon kanssa sitten käy. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti