Kuten tuossa avaustekstissä mainitsin, olen joutunut harjoittelemaan fiksua rahankäyttöä vuosien ajan. Vasta viime vuosina olen ruvennut saamaan rahanmenoa siihen jamaan, että ennen seuraavaa tilipäivää ei tarvitse vinguttaa luottokorttia ruokakaupassa. Olen ollut myös tilanteessa, jossa pankkitili on ollut tyhjä ja luottokortti vingutettu muutamaa kymppiä vaille tappiin. Ajatus moisesta tilanteesta puistattaa ja sinne en meinaa enää palata.
Olen aina ollut palkkatuloiltani keskiluokkaa. Rahat ovat menneet kuukausittain asuntolainaan, autolainaan, luottokorttivelkaan ja muihin normaaleihin kuluihin. Vaikka iän ja ammatillisen etenemisen myötä tulot ovat kasvaneet, on välillä tuntunut siltä ettei niillä välttämättä kyetä pärjäämään koko kuukautta neljän hengen taloudessa, jossa on kaksi työssäkäyvää ihmistä. Tässä kohtaa hälytyskellot rupesivat soimaan itsellä.
Nuorempana baari-illat tulivat tutuiksi ja rahaa upposi yöelämään useamman kerran kuussa. Perheen perustamisen jälkeen ravintoloissa juokseminen vähentyi, mutta porsastelu siirtyi kotioloihin. Pikaruokaa, valmisaterioita, einesmössöä, limuja, karkkia ja olutta. Näiden mässäily näkyi pankkitilin lisäksi myös vyötäröllä.
Kun lähdin miettimään sitä mihin raha menee, oli hyvin selkeää se, että omista "pahoista tavoista" on helpoin päästä eroon. Rupesin miettimään tarkemmin jokaista niin sanottua heräteostosta, rupesin miettimään miten saisin kauppalaskua pienemmäksi. Rupesin vähentämään karkin, oluen ja limujen ostoa. En ole ollut mikään erikoinen kokki ikinä, mutta kiinnostus halvempaan ja paremman makuiseen itsetehtyyn arkiruokaan nosti päätään. Vakioveikkaukset ja urheiluvedonlyönti sai jäädä.
Ensimmäinen oikea teko säästämisen saralla oli puskuritilin perustaminen. Se miten se säästäminen sitten lähti liikkeelle, onkin eri asia. Saattaa olla että puskuritilillä tuli käytyä, koska olihan se nyt tyhmää seisottaa muutamaa satasta pankkitilillä turhan panttina. Sijoittamistakin kokeilin mutta sekin tuntui ihan yhtä tyhmältä, kun ei se satanen kasvanut tonneiksi heti. Välillä resetoin nämä toimenpiteet ja taas aloitin uudestaan.
Pikkuhiljaa olen kuitenkin päässyt jaloilleni ja olen onnistunut korjaamaan tilanteen paljon parempaan suuntaan. Onneksi olen reilu 20 vuotta sitten ostanut asunnon, enkä asunut vuokralla, kuten olisin tehnyt jos olisi kuunnellut kotiväkeä. Mutta taas onneksi omaan hyvän tukiverkoston, joka on osaltaan pystynyt auttamaan minua korjaamaan myös taloudellista tilannetta. Vanhemmilla saattaa olla usein pelkoja ja huolta lapsistaan, mutta pohjimmiltaan he ajattelevat vain ja ainoastaan hyvää. Sen olen omassa vanhemmuudessani huomannut.
Jokohan tässä olisi alustukset tehty ja seuraavassa postauksessa pääsisin avaamaan hieman tuota talouspuolta paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti